tiistai 3. syyskuuta 2013

Vastustuskyky

Sitähän voi vastustaa kaikenlaista, vaikka oman bloginsa päivittämistä, jos haluaa, mutta mitä viime aikoina en ole voinut vastustaa, on kaikki mahdolliset flunssataudit, joita töissä ollessani olen kohdannut. Ihan perseestä, tiedättekö. Tänään auringonpaisteessa kotiin ajaessani ajattelin, miten täydellinen lenkkikeli olisikaan, mutta minulla on yököttävä yskä, joka ei paremmaksi muutu, ei juoksemalla eikä kotona makaamalla.

Sanovat, että lapset alkaa sairastella, kun aloittavat päivähoidon, mutta minä olen meidän perheessä se, joka on kantanut kotiin viruksia myös lasten iloksi. Sairastin jopa korvatulehduksen! Ou kaad! Lastentautiin lääkäri kirjoitti lastenlääkkeen, saman amorionin sain kuin poikasenikin, vähän vain vahvempana annoksena.

Se on sitten vitamiinien tankkauksen aika. Kyllä kaksi vuotta kodin suojissa häijyä tekee näköjään kenelle vaan, vaikka kuin kuvittelisi syövänsä monipuolisesti ja liikkuvansa kohtuullisesti, mutta tässä ei näköjään nyt kysyttykään mielikuvitusta vaan karuja faktoja.

Ärsyttää ihan sairaan paljon se, että silmiin osuu juuri nyt kaikki mahdolliset päivitykset arkeen paluusta ja niskasta kiinni ottamisesta ja uusista kuntosalijäsenyyksistä ja lupauksista ryhdistäytyä, ja kaikkea sitä, mitä syksy tuo tullessaan, ja minä haluaisin sanoa, että HAH HAH, minun ei tarvitse aloittaa, sen kun jatkan vaan, mutta samperisoikoon kun olo pysyy inhimillisenä vain särkylääkkeillä ja mielellään vaakatasossa. Töissä jaksaa olla ja parhaansa tehdä, missään nimessähän en toki niin kipeä ole, että saikkua ansaitsisin, vain sen verran vaan, että lenkille tai salille lähtö ei nyt suinkaan tule kyseeseen. Eikä muuten lasten ulkoiluttaminenkaan. Missään nimessä en ole niin terve, että jaksaisin leikkipuistoon lähteä. Kaksi vuotta riitti, kiitos, nyt on jonkun toisen (=miehen) vuoro!

Kyllä minä tästä vielä nousen. Nousenko? Ehkä kahdeksi, kolmeksi viikoksi ennen seuraavaa flunssa-aaltoa? Minä niin haluaisin pilatekseen. Tai lenkille. Tai edes olla yskimättä. Itseasiassa tällä hetkellä muut flunssan oireet on aika vähissä, mitä nyt pikkuisen niiskutan. Päätä särkee, kun en ole juonut tarpeeksi, kun ei kärsi, kun kurkkuun koskee.

Lupaisinko palata sitten, kun olo on kohentunut? Että valittaminen ei olisi ainoa, mitä minulla on annettavaa? Vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi, myös silloin, kun aikataulusta ei olisi täyttä tietoa. Ei tämä flunssa loppuelämää kestä, tulee niitä muitakin vielä. Minä vaan niin haluaisin liikkumaan jo.

Älä lannistu. Kyllä sä tästäkin vahvistut.
 

4 kommenttia:

  1. Tervehtymistä kohti sitten vaan! :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin kärsin aikamoisen flunssan. Ensimmäistä kertaa elämässäni se kuitenkin taisi (kop kop) mennä viikossa ohi. Syynä varmaan on kuitenkin sopiva määrä liikuntaa ja monipuolinen ruokavalio sekä vitamiinit (b,d,seleeni,sinkki). Olen siis aina (15 vuotta) saanut jälkitaudit ja kaikki jutut tähän päälle. Nyt olen ihan ihmeissäni. Lepäilehän kunnolla. Mä jäin heti ensimmäisenä oirepäivänä saikkarille sängynpohjalle.

    VastaaPoista
  3. Niin ja nenäkannu auttoi mulla paljon, siitä taisin kirjoittaa postauksenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että parannuit, sairastaminen on oikeasti ihan p*rs**stä.

      Poista