perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuulumisia

Heippa kaikille!

Olen aloittanut tällä viikolla työt kahden vuoden kotiolojen jälkeen, mutta en ole silti luopunut liikkumisesta enkä edes kohtuuhyvästä syömisestä. No joo siis tänään työpaikkaruokalassa oli kananugetteja - olisin voinut leivittämätöntä versiotakin syödä, mutta eihän ne ihan huippuepäterveellisiä noin niin kuin päivän kokonaisuus huomioon ottaen ole.

(Mun on pakko vielä kertoa surullisesta myyntimiehestä sen verran, että hänelle osoitetussa uudessa työpisteessä, joka on siis eri rakennuksessa, on työprosessien tuottamaa pölyä ja luultavasti myös hometta. Myyntimies saa pahoja allergisia reaktioita uudessa työpisteessään ja on nyt etsimässä uutta loukkoa, johon tavaransa levittää. Mitä siihen voi työhuoneen ryövännyt pikkulikka sanoa, shit happens?)

Kävin keskiviikkona salilla ja eilen juoksemassa. Tänään pitää venytellä oikein pitkän kaavan mukaan. Eihän se ihan hullun paljon yhteen viikkoon ole mutta onhan tässä vielä lauantai (sunnuntaille on muita suunnitelmia) ja onhan tässä tekemisen meininkiä. Pääasia, ettei unohda. Työ on kyllä sellaista, että joka päivä voisi lähteä juoksemaan pääntuuletuslenkin, sen verran paljon joutuu/saa aivojaan käyttää päivän aikana, mutta on tässä nyt ollut vähän muutakin elämää huomioitavana.

Ensi viikon olenkin sitten lomalla, kun tuli tehtyä lomasuunnitelmat jo hyvissä ajoin ennen työpaikan saantia, mutta sitten taas loppukesäksi sorvin ääreen. En aio yhtään päivitystä kirjoittaa matkapuhelimella tai iPadilla tai millään muullakaan kannettavalla mokkulalla laiturin nokasta, koska olen poissa vain viikon. Koittakaa pärjätä. ;) Toivottavasti teillä on pidemmät lomat ja paljon aikaa postailla kesäkuvia ympäri Suomen ja muun maailman, odotan innolla! :)

Tilasin juuri kaupasta mutakakkua loman alun kunniaksi, toivottavasti mies sitä löytää. Sunnuntaina herkutellaan sitten lisää juhlien merkeissä. Semmoiset terveelliset suunnitelmat tällä kertaa. Hauskaa juhannusta kaikille!


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä kaikki: työ, liikkumiset, syömiset ja l-o-m-a! ;)

    Rentouttavaa lomaviikkoa ja aurinkoista juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
  2. Rentouttavaa lomaa! Nautiskele laiturin nokassa juuri itse haluamallasi tavalla. Kyllä täällä jaksetaan odottaa! :)

    VastaaPoista