maanantai 10. syyskuuta 2012

Kävelyviikonloppu

Käväisin kotimaan rajojen ulkopuolella perjantaista sunnuntaihin. Ihana reissu, ilman lapsia, ihan vaan kahden kesken ikioman miehen kanssa. Pieni tauko kaikesta arjesta tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Mutta voitaisko sopia, että olette muutaman päivän päivittämättä yhtään mitään, koska mielenkiintoista lukemista on kertynyt teidän blogeihinne niin valtavasti?

Syömäpuoli on ollut vähän reissunpäällä tilannesidonnaista. Sellaisissa kohtaa, kun pystyi harkitsemaan ja hallitsemaan, söin todella hyvin: terveellisesti, kasvispainotteisesti, juuri sopivasti. Sitten kävimme myös mäkkärillä ja söimme myös take-away-kaikki-samaan-laatikkoon -kiinalaista, johon ei kasvikset kuuluneet kuin mausteiksi ja tulipa sitä pari oluttakin juotua. Tumuttelemaan ei sentään, siihen ollaan liian vanhoja ja väsyneitä.

Liikuntapuoli oli kävelyä, kävelyä, kävelyä. Kierrettiin turistinähtävyydet kuten kunnon turistit uusissa kohteissa. Ja kivaa oli. Jaloissakin tuntui. Tänään olen turvoksissa ja vatsa täynnä kaasua, lento tuli Helsinkiin puolilta öin, ajettiin kotiin yötä myöten, joten ohjelmassa vain nukkumista. Nuorimmainen herätti kuudelta aamulla, joten eipä siinä paljon ehtinyt yöunia nukkua, mutta en valita. Ihanan matkan jälkeen oli ihana tulla taas ihanien lasten luokse. <3 Huomenna sitten liikkumaan ja toki tämän päivän ruokavalinnat ovat taas olleet järkeviä ja maltillisia - ainakin luulisin niin.

Loma pikkulapsista jatkuu vielä minun osaltani, koska mies lähti heidän kanssaan mummolaan täksi viikoksi, kun hänellä on loma. Minä jäin esikoisen kanssa kotiin. Oli kyllä ihan kamala saatella pikkuiset matkaan, kun eihän me ehditty kuin puoli päivää tässä sylitellä meidän reissusta tulon jälkeen. Toisaalta pääsen ihan rauhassa kotonakin latautumaan, kun ei esikoinen enää sylissä pahemmin halua iltoja istua. Saadaan myös pitkästä aikaa ihan rauhassa äiti-tytär-aikaa, sillä oletuksella, että hän viitsii minun kanssani sen verran seurustella, eikä luuhaa kavereiden kanssa kaikkia iltoja. :) Ja sekin on kiva, että tällä viikolla ei tarvitse paljon kysellä, että kuka katsois pikkuisten perään, jos vaikka lenkille lähtisin.

Katsotaan mihin tämä viikko kehittyy. Ainakin haluan kaasut ja turvotukset pois. Vettä tuli juotua matkalla aika vähän ihan tietoisesti siksi, että ei pahemmin hotellilla aikaa vietetty vaan kuljettiin kaupungilla kaikkea uutta kivaa nähtävää (eikä yleisiä vessoja) etsien. Nyt siis vettä kehiin ja huomenna lenkille, tänään vain hyviä unia.

4 kommenttia:

  1. Minulla taisi ihan mennä ohi, että missäs reissussa sinä kävitkään :) Mutta toivottavasti rentouduit ja nyt oot entistä piristyneempänä takaisin arjessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaupunkilomaviikonlopulla vain käytiin. :) Entistä piristyneempänä varmasti ensi yön unien jälkeen, tämä päivä on mennyt vielä sellaisessa torkkusumussa pööpöillessä. Henkisesti piristyneempänä jo nyt ehdottomasti! :D

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa! Nauti äiti-tytär viikosta ja hemmottele itseäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin täytyy tehdä, sen verran harvassa tällaiset tilaisuudet ovat. :)

      Poista