sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Vauva se vain kasvaa

Kävin maanantaina glukoosirasituskokeessa. Heti jäin kiinni. Paastoarvo oli sen verran rajalla, että torstaina soitettiin neuvolasta, ja kutsuttiin tiistaina käymään. Harmittaa vähän, mutta ei sillä tavalla, että toivottavasti Vauvalla on kaikki hyvin, vaan niin, että enkö minä nyt tätäkään osannut? Onko perspektiivi vähän hukassa? Ja turha minun on rajalla olevasta arvosta harmitella ennen kuin käyn kuulemassa lopullisen tuomion. Ensi tiistainahan se sitten selviää. Joka tapauksessa huonomminkin voisi olla.

Vauva on alkanut pyörimään ja potkimaan oikein urakalla. 25. viikko on menossa, joten tilaa kaikenlaiselle aktiviteetille vielä on, mutta kokoa jo sen verran, että jumppaaminen tuntuu hyvin. Tiedämme myös, että vauva on poika. Se on aiheuttanut aika paljon hämmennystä. Miten tässä nyt näin pääsi käymään? Minä olen tyttöjen äiti. Pitääkö minun nyt ihan oikeasti opetella kokonaan uudet jutut, enhän minä osaa edes pestä poikaa! Joku työkavereistani (keski-iän ylittänyt, mies) sanoi kerran, että tytöt on lapsia ja pojat on poikia. Että hänellä on yksi lapsi ja kaksi poikaa. Kuulostaa kertakaikkiaan typerältä. Nyt pelkään, että ajattelen itse ehkä saman suuntaisesti. Että en olekaan saamassa Vauvaa vaan Pojan. Voi ei! Poika-uutisesta on nyt ehtinyt vierähtää muutama viikko, ja alan olla jo tottunut ajatukseen. Että voi Poikakin olla Vauva. Ja ovat pojatkin suloisia, edes pienenä. Ja mitä näitä nyt onkaan.

Toinen huoli tämän oman suhtautumiseni lisäksi on muiden suhtautuminen. En halua kuulla yhtään kommenttia siitä, miten meidän perhe nyt täydellistyy, kun saamme pojan, ja onpa hienoa, että meilläkin on nyt täydellinen perhe. Se on kaamea vääryys minun tyttöjäni kohtaan! Eikö muka minun maailman suloisimmat ja ihanimmat tytöt ole täydellisiä? Eikö meidän tyttölapsinen perheemme muka voisi olla täydellinen? Miten se poika sitä täydelliseksi tekisi, jos se ei tähänkään asti ollut? Silti ensimmäiset kommentit pojan täydellistämästä perheestä on kuultu. Toki monet liittävät monenlaisia arvoja lasten syntymään ylipäätään, mutta älkää aliarvottako minun tyttäriäni. He ovat erittäin arvokkaita sinällään, itsessään, tyttöinä, itsenään. On eri asia sanoa, että onpa mukavaa saada poikakin sukuun, kuin vihjata, että jopa on hyvä, että lähditte vielä yrittämään yhden kerran pojan tekoa. Ei me olla yritetty saada Poikaa. Meidän tyttömme eivät ole harjoittelukappaleita ennen täydellistä osumaa. Lapsilla ei pelasteta mitään, ei edes epätäydellisiä perheitä. Kyllä se on aikuisten tehtävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti