Perjantain suunnitelmia

Tänään on perhekerhoaamu.

Siivottava sieltä tultua.

Iltapäivän puolella kehonkoostumusasioita.

Eilinen juoksulenkin väliin jättäminen houkuttaa paikata tänään.

Illalla saunaan.

Kunnon venyttelyt tähän väliin.

Houkuttelisinkohan miehen pelaileen jotain lautapelejä kun lapset on nukkumassa?

Uudet siivoustulppaanit on myös ostettava.

Synkistelyä

Bostonin maraton

Kyllä! Nyt löytyi vihdoin se vaarallisin kansanosa, johon iskeä! Juoksijat, nuo paholaisen kätyrit! Odotan mielenkiinnolla mikä ryhmittymä ilmoittautuu pommi-iskun tekijäksi. Varmaan jotkut kateelliset. Ei voi käsittää...

Lapset

Tässä yhtenä iltana meinasin sanoa esikoiselleni, että laitan sut koulukotiin, jos et nyt jo jätä mua rauhaan ja mene nukkumaan. Kun pienet on vihdoin nukkumassa ja olisi hetki aikaa olla, niin ei silloinkaan saa olla olematta äiti, kun pitää edelleen vastata pyykinpesua ja kaupassakäyntiä ja matikanläksyjä käsitteleviin kysymyksiin. Mielellään vielä yhdeltätoista illallakin, koska teinin nukkumaanmenoaika tuntuu olevan sitä myöhempi mitä useammin äiti käskee.

Meillä oli töissä asiakkaana vanha nainen, joka huonosta muististaan huolimatta (tai juuri siksi) kertoi paljon omasta elämästään. Yhtenä suurena teemana hänellä oli lapsettomuus ja perheettömyys. Sodan alkaessa hän oli ollut liian nuori seurustelemaan, sodan päätyttyä kaikki hyvät miehet olivat kaatuneet tai varattuja. Ei hän miehettömyyttään mitenkään katkerana muistellut, mutta siitä seurannut lapsettomuus oli kipeä asia, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Hän oli ensimmäinen, joka kysyi minulta, odotanko minä lasta, jo ennen kuin olin kertonut sitä lähimmille työkavereillekaan. Tarkka silmä oli tottunut huomaamaan toisen onnen. Jotenkin tuntui pohjattoman surulliselta olla siellä asiakkaan kanssa vastaamassa kysymyksiin kuten: "Onko tämä ensimmäisenne?" "Ei, kolmas, koska me ei oikein osata lopettaa tätä lasten tekoa, koska me ollaan siinä niin järjettömän hyviä, ja onnekkaita. Meiltä tämä sujuu." Ei noista omistaan jaksa ja muista aina olla niin kiitollinen, vaikka pitäisikin jaksaa muistaa, mutta onhan ne ihan ihania (ainakin silloin kun ne nukkuu tai sukeltaa).

Kesäksi kuntoon -projektit

"Vielä ehdit rantakuntoon!" "Viisi viikkoa kesään -tehotreeni!" (On oikeasti enemmän kuin viisi viikkoa.) Jopa sähköpostiin on tullut nyt kehoituksia koittaa tehdä jotain tälle vatsamakkaralle, kun kesään ei enää ole oikeasti pitkä aika ja KuntoPlussan toimituksessa ja facebookin sivubannerin mainostajien keskuudessa pelätään nyt sitä päivää, kun Lyijypallo heittää takin pois ja kulkee kaupungilla pelkässä paidassa ja housuissa. Minä olen matkalla, älkää hoputtako. En aio vetää mitään kuuden viikon paniikkiratkaisua saadakseni itseni bikinikuntoon. Minä teen elämäntaparemonttia, sitä ei sovi pilata hutiloimisella. Minulla on kyllä yhdet tavoitehousut, (ostin uudet farkut, jotka ovatkin vähän napakammat kuin kolme vuotta väkisin päälle ahdetut ja ehkä siinä hommassa vähän venähtäneet muutamat entiset) jotka haluaisin päälleni parin viikon päästä, mutta jos eivät mene, niin onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Ja uimarannalla pärjään kyllä kokouimapuvussakin, kiitos vain huolenpidosta. Itseasiassa voisinkin sovittaa vanhojen bikineideni yläosaa, joko se mahtuisi päälle, mutta tuskin mahtuu. Siksi kokouikkari.

Itsensä kehittäminen vs. itsensä järjetön särkeminen

Salitreeni + pilates + lasten huoneen siivous + pikkupojan kanssa keinutuoliin nukahtaminen = järjetön kipu järjettömässä paikassa + vähän itkua + burana 600 + aikaisin nukkumaan. Jaloista jo mainitsinkin, pariin otteeseen. Siivosin illalla lastenhuonetta, silleen ajatuksen kanssa, että mitä jätetään näkyville ja mitä laitetaan huilimaan, ja ylipäätään sitä järjestystä, että mikä mihinkin kuuluu. Tuli sen verran kyykättyä ja kontattua, että jaloissa olikin jo parempi tuntu, ja taisinpa siitä turhan korskeasti miehellekin kehaista, että kyllä kannatti alkaa, kun huone on siisti ja jalat taas kivuttomat.

Luultavasti nukahdin keinutuoliin pikkupojan kanssa, koska siinä vaiheessa, kun taas kiinnitin meihin huomiota, pikkupoika oli ainakin unessa. Käytiin hetkeksi keinumaan ja kuuntelemaan unilauluja. (Toimii yllättävän hyvin myös aikuisiin, näköjään.) Kun laitoin poikaa omaan sänkyynsä, kumartuminen eteenpäin vihloi ihan järjettömästi vasemman kankun päältä, yläpuolelta. Selvästi lihaksessa, joten ei paniikkia selkärangan paukkumisesta, mutta eipä siinä oikeasti huvittanut muuta kuin käydä makuuasentoon kuolemaa odottamaan. Ei tullut kuolema, tuli uni, ja aamulla oli kaikki taas lihaksistossa ihan hyvin. Mutta onko oikeasti järkeä liikkua itseään sellaiseen kuntoon, että joutuu kipulääkkeillä sitten paikkaamaan tekosiaan? Nyt viimeistään pitäisi venytellä enemmän.

Tekstiilipesuri

Kävin hakemassa vanhalta työpaikaltani lainaan/ vuokralle tekstiilipesurin, että saan pestä meidän sohvan. En saanut sen vedenottoletkua kiinni. Eikä saanut naapurin tätikään. Eikä mies, kun tuli töistä kotiin. Ei edes vanha työkaveri, joka asuu tässä lähellä, ja jolle soitin, että tää ei toimi, en aio maksaa. Vei mukanaan koko laitteen, mitä minä sitä isoa imuria ja kahta lasta autoon pakkaamaan enää ja itse palauttamaan vekotinta. Siltä minä sitä lainasinkin. Olisin vain halunnut sohvani puhtaaksi.

Mutta paistaa se aurinko sittenkin taas!

Lenkin kävin tänään 10 km (siis kävellen) pilvisessä ja synkeässä ilmassa, mutta nyt paistaa aurinko. Paistaa parvekkeelle niin, että melkein tekee mieli mennä parvekkeelle kahvin juontiin. Vain melkein, koska tekstiilipesuriepisodin jäljiltä meillä on vielä varapeitteet parvekkeella tuulettumassa sohvan divaaninlaatikosta. Mutta kyllä minä sen parvekkeen tässä kohta, joku päivä, siivoan, ja sitten kun se on siivottu ja laitettu kesäkuntoon, pidän oikein kunnon Garden Partyt. Isoja hattuja ja sen sellaista. :)

Haastettu taas

Sain Mintulta haasteen vastata viiteen kysymykseen ja laittaa sitten viisi uutta kysymystä eteenpäin muille. Kiitos, Minttu, haasteesta. :)

Tässä Mintun kysymykset:

1. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kesä ja syksy. Kesä, koska on lämmintä ja aurinkoista ja ei tarvitse pukea kolmea aluskerrosta ulkovaatteiden alle, kun lähdetään ulos. Syksy, koska en jaksa pelkkää kesää aina, vaan kaipaan muutosta välillä muistuttamaan, mikä kesässä on niin hienoa. Syksyssä kaikki ne ruskan värit ja kuulaan raikkaat aurinkoiset aamut, kun lätäköiden reunat alkaa jo jäätyä ja se tieto, ettei tarvitse koko ajan mennä liihottaa niin kuin kesän perhoset, vaan saa olla ja käpertyä kotiin, keskittyä vähän myös itseen välillä.

2. Pidätkö ruoanlaitosta ja mitä kokkaat mieluiten?
No enpä voi sanoa, että erityisesti tykkäisin. Siksi kokkaan varmaan mieluiten sellaista, mihin ei tarvitse nähdä kovin paljon vaivaa. Teen aika eriytyneitä ruokia, niin että jokainen saa poimia haluamansa lautaselle, yksi suosikkini on porkkanat ja punajuuret pannulla (ja vähän suolaa ja rakuunaa ja hunajaa mausteeksi). Sen kanssa voi syödä käytännössä mitä vain.

3. Mikä sinulle on tärkeintä elämässäsi?
Hyvinvointi. Oma hyvinvointi, että jaksaa sitten lapsiakin hoitaa ja kotia pitää asuttavana ja sitä rataa. Läheisten hyvinvointi, että kaikki oltaisiin kunnossa ja terveinä, ja arki rullaisi sujuvasti eteenpäin. Mikä sitten eniten sitä omaa hyvinvointia aina milloinkin lisää, onkin jo eri juttu.

4. Oletko koskaan harrastanut tai harrastatko kilpaurheilua? Jos olet, niin mitä?
En, enkä ala harrastaa.

5. Karkit vai suklaa?
Suklaa, ehdottomasti, joka tilanteessa ja aina. :)

Sitten omat kysymykseni teille:
1. Mistä haaveilit lapsena ja onko se toteutunut?
2. Mitä ilman et voisi elää?
3. Mikä on viimeisin hankintasi?
4. Oletko pahoittanut mielesi blogisi kommenteista?
5. Mikä saa sinut hyvälle mielelle?

Laitan haasteen eteenpäin Hepalle, Kiiperille, Niinalle, Akulle ja Annalle.

Ps. Olen venytellyt ja syönyt buranaa, saattaa olla, että huomenna pääsenkin taas rataslenkkeilemään. :)

Ryhtiliike

Leivoin eilen pullaa. Näkyi tänään vaa'assa. Hienosti oli kyllä perhe äitiä auttanut niiden syömisessä sillä aikaa, kun olin pilateksessa. Loput heitin pakkaseen ja toivon, etten muista niitä sieltä.

Eilen oli taas vaihteeksi pakara-reisirääkkipilates. Arvaatteko miltä tuntuu salireissun päälle? Tuntuu siltä, että tänään en ainakaan lähde testaamaan kympin juoksukuntoani vaan pysyttelen hyvin pitkälti lattialla erilaisissa venytysasennoissa.

Pullantuoksuisesta äidistä päätin nyt muuttua takaisin timmiksi mimmiksi. Kädet ja jalat on kaventuneet, keskivartalo on ihan kuin pahentunut. Ryhtini on sen sijaan suoristunut tosi paljon, mistä olen hyvin iloinen. Katson nyt tämän hiilariviikonlopun jälkeen pari päivää, että muuttuuko tuo vatsakumpu tuosta mihinkään, en ehkä tämän aamun peilikuvasta viitsi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Söin muuten lauantainakin aika hiilaripainotteisesti, vaikka söinkin siis ihan normaaleja, terveellisiä valintoja, en siis herkuista vetänyt hiilariövereitä. Eilinen suhtautuminen uunituoreeseen pullaan oli vain vähän... no, olisi se pitänyt tietää etukäteenkin.

Tänään on siis venyttelypäivä. Vähän harmittaa, että jalat ja peppu on tässä kunnossa, kun pilateksessa pääsi vähän alaselkäkin aukeamaan, eikä siitä tunteesta nyt pysty nauttimaan, kun ei voi kävellä irvistelemättä. Ehkä koitan vain pysytellä liikkeessä, sohvan pohjalle jääminen ei yleensä verryttele mitään lihaksia.

Sain ostettua ne siivoustulppaanitkit, joista olen haaveillut. :)

Lapsiperheen kiirettä :)

Aloitin eilen kolme kertaa kirjoittaa mutta se keskeytyi aina jollain vähäpätöisellä mutta tärkeämmällä tekemisellä. Koneen ääreen palattua edellinen tekstin alku oli oikeastaan jo vanhentunut, joka kerta.

Eletään tavallista arkea, myös sunnuntaina. Nukuin tänä aamuna puoli kymmeneen, se on harvinaista herkkua jopa näinä tavallisina viikonloppuaamuina, kun mies herää lasten kanssa aamupuuhiin. Yleensä ne pikkuapinat onnistuvat tekemään niin paljon meteliä, että herään viimeistään kahdeksalta minäkin. Tänäkin aamuna he tulivat siivoamaan viereistä lastenhuonetta, joten siihen legopalikoiden heittelyyn ja kiljumiseen oli hyvä herätä. Voisin huomauttaa, että kun on miehen vuoro nukkua, minä pidän lapset yleensä olohuoneessa, enkä päästä heitä makkarin oven taakse huutelemaan...

Se, mikä eilisistä aloituksista olisi ollut julkaisemisen arvoinen, oli, että kävimme salilla eilen. Oli aivan mahtava treeni. Yhtään enempää en olisi jaksanut tehdä, kaikkeni annoin. Tuoreeltaan olisin osannut hehkuttaa enemmän, nyt hehku tuntuu enää pakaroissa ja takareisissä. Tein vähän sekalaista sarjaa, kun mies oli mukana varmistamassa, uskalsin vähän enemmän testailla painoja ja ennen kaikkea liikkeitä niillä painoilla. Edellisestä salireissusta olikin kulunut jo niin pitkä aika, että valmista putkea ei ollut, mistä jatkaa.

On se vaan niin, että joka kerta salilla käydessään miettii, että tästä ei kyllä pitäisi tinkiä, ja tämä nyt ainakin pitäisi säästää viikko-ohjelmassa, ja niin edelleen... On se vaan niin tehokasta ja tehokkaan tuntuista. Harmi vaan, että ajattelen samaa juostessani ja pilateksessa ja ja ja... :) Kyllähän sitä liikkuis, kun tunnit riittäis. Sekin on ihanaa, että se oma luontainen liikkumisen rytmi on alkanut taas löytyä, eikä enää huku muiden velvollisuuksien alle. Liikkumiselle löytyy aina tilaa, joskus vain vähän vähemmän kuin haluaisi.

Tänään kuitenkin pilatekseen, pitkään nukkumisesta huolimatta.

Miltä näyttää ja mitä on

Tilasin itselleni uuden passin. Suruttelin mielessäni, miksi valokuvaajan piti zoomata kuva niin lähelle, posket on niin paksut, että kuvaan ei jää reunoja ollenkaan. Harmittelin, miksen voisi tilata uutta passia vasta sitku. Viisi vuotta tuijottelen tuonnäköisenä sitten. Kuva on ihan näköinen, valitettavasti.

Kävin vanhalla työpaikallani. Kohta kaksi vuotta sitten läksin niistä maisemista äitiysvapaille. Vanha työkaverini ei ollut tuntea. Olin kuulemma niin hoikistunut. Oikein kehututti, vaikka muuten jäyhähkö mies onkin.

Kaikki on suhteellista. Myös paino.

Semmosta kuuluu, että...

Puuhapäiviä on riittänyt. Liikunnat on jääneet vähän vähemmälle, en ole käynyt juoksemassakaan sen kympin jälkeen. Kohta olisi jo aika päästä uudelleen, muuten jää kehitys kehittymättä.

Eilen kävin pitkällä rataslenkillä ja huomasin polveni kipeytyneen. Kävellessä se ei haitannut ollenkaan, liikennevaloissa pysähtyminen ja rattaiden keinuttelu, eli käytännössä pieni painonsiirto paikallaan jalalta toiselle, tuntui tosi pahalta, niin kuin olisi painetta polven sisällä. Sen jälkeen kävely sujui taas ihan ongelmitta siihen asti, että kaupassa polvistuin laittamaan ostoskassia rattaiden alakoriin. Polvi ei kestänytkään varaamista ollenkaan. Ja sitten taas kotiin kävellessä en edes muistanut koko polvea ennen kuin taas eteisessä lapsia auttaessa.

En nyt millään haluaisi mitään polvivammaa kaiken tämän muunkin päälle, mutta toisaalta yön jäljiltä se tuntuu taas ihan normaalilta.

Paino on taas alamäessä, kiitos pikemminkin järkevien ruokavalintojen kuin aktiivisen liikkumisen. Vatsa on vain jotenkin pömpöllään, ei välttämättä enemmän kuin ennen mutta ei ainakaan samassa suhteessa vähemmän kuin vaakalukemat. Taitaa Lyijypallo pysyä sitkeästi pallona, teki mitä teki.

Huomasin tänä aamuna, kun mittasin vuoden alimman vaakalukeman, että keittiössä piti pakottaa itsensä puuron tekoon. Ihan niin kuin ajatuksena olisi, että niin kivat lukemat oli taulussa, että nythän voi ottaa vähän rennommin. Olen ihan järkyttynyt, koska tämä on taas niitä juttuja, jotka luulin jo jättäneeni taakseni. Ruokavalioni ei ole edes mitenkään erityisen tiukka, että oikeasti voisi tuntea tarvetta "livetä" ja "repsahtaa" ja "ottaa rennommin". Se kuuriluontoinen laihdutusajatus vaan sitkeästi pukkaa jostain sisimmästä. Milloin siitä oppii pois, kun onhan siihen alunperinkin opetellut? Ei se mikään joka lapsessa sisäsyntyisenä oleva ajatus ole.

Että eihän tässä kuin vain sitkeästi kohti kesää. Sinnillä tai ilman. Tämän viikon iltamenojen jälkeen pääsen taas lenkillekin, mutta salia on oikeastaan yhtä ikävä. Muuta pystyy kotona lasten kanssa tekemään mutta nämä kaksi vaativat lapsenvahtipalveluita. Tällä viikolla vain ne lapsenvahtipalvelut kuluvat velvotteiksi haalimiini vapaaehtoistyöasioihin. Tänään on vapaa ilta ja ajattelin viettää sen lasteni kanssa. Katsotaan kuin käy. Seisonko viideltä eteisessä lenkkarit jalassa odottamassa, milloin mies tulee töistä kotiin. :) Saanhan minä noiden nuppusten kanssa olla joka saakelin päivä.