TS - Toimintasuunnitelma

Kuuntelin Patrik Borgia uudelleen. Olen kyllä hänen kanssaan aika monesta asiasta samaa mieltä, mutta vieläkin minua ihmetyttää se, ettei pitäisi tehdä mitään vaikeaa. Että ei pitäisi suostua muutoksiin, jotka ovat ikäviä. Kyllähän minä sen taustalla olevan ajatuksen tajuan, eli ettei sitten olisi mitään, mistä repsahtaa, kun kaikki on ollut niin helppoa ja mukavaa. Ja kyllähän elämäntaparemontin pitäisi olla helppoa ja mukavaa. Tässä kohtaa tulee mieleen, kun luin viikonloppuna jonkun blogista (en muista kenen) vastauksia haastekysymyksiin. Kysymykseen "Mistä on ollut hankalinta luopua?" hän vastasi oikeaoppisesti, ettei koe luopuneensa mistään, koska sitten homma ei olisi kestävällä pohjalla. Näin täytyykin olla, mutta itse olisin varmaan vastannut vanhat tavat.

Olen laihduttanut löystyneen ja laiskistuneen elämän mukanaan tuomia kiloja, parisuhdekiloja, raskauskiloja. Hyvän elämän huonojen valintojen mukanaan tuomia kiloja. Nautiskellaanko ja tilataan taas pitsat? -kiloja. Jos et menis salille, niin meillä olis enemmän aikaa olla yhdessä -kiloja. (Minä olin se, joka sanoi noin, ei mun mies.) Hankitaan auto eikä ikinä enää kävellä ja pyöräillä, jos ei ole ihan ehdoton pakko -kiloja. Ois kiva, kun olisi telkkarin tai kirjan kanssa jotain naposteltavaa -kiloja.

Ei pyöräily tai kävely ikävää ole, mutta autolla pääsee niin paljon nopeammin ja lasten kanssa on joskus lähdettävä joko autolla tai sitten ei ollenkaan. Ja onhan siihen sohvalle miehen kainaloon helpompi jäädä kuin lähteä käymään salilla, vaikka liikuntaharrastuksensa säilyttämällä jaksaisikin paremmin miestä ja muita yhteisiä aktiviteetteja. Ja kun on ollut tapana istua ja syödä illan viimeiset tunnit käytännössä koko ajan, siitä tavasta on hankala luopua.

Mutta nyt keskityn siis muutoksiin, jotka ovat helppoja ja mukavia, tai ainakaan eivät ikäviä. Tähän astinen muutostyö on tuonut minut tähän, nyt on aika muuttaa jotain lisää. Vuosi sitten olisin sanonut, että on aika kiristää otetta, tiukentaa tahtia - mitä vaan, mikä kuulostaa ikävältä ja vaikealta, koska painonhallintahan on vaikeaa. Sitten olisin listannut pitkän muutoslistan asioista, joissa minulla olisi edelleen petrattavaa, ja jotka kaikki ovat niin tärkeitä, ettei minkään voi antaa odottaa. Yksi tai korkeintaan kaksi muutosta kerralla on kuitenkin se määrä, minkä ihminen pystyy onnistuneesti omaksumaan ja läpiviemään.

Nyt siis aloitan menemällä aikaisemmin nukkumaan. Nukun liian vähän, koska nukun katkonaisesti varsinkin nyt, kun hampaiden teon päälle vauvalle iski sama flunssa, joka näköjään kiertää perheessä muutenkin. Kun siis tiedän nousevani aamulla puoliseitsemään mennessä ylös ja joutuvani heräämään mahdollisesti useita kertoja yössä, miksi en menisi aiemmin nukkumaan? Minun tapauksessani se ei ole edes hirveä uhraus, koska nuokumme yleensä TV:n ääressä puolilleöin. Kun menen tuntia aikaisemmin nukkumaan, se tarkoittaa yhtätoista tai parhaassa tapauksessa puoliyhtätoista. Ei kahdeksaa tai vartin yli seitsemää.

Toinen muutos, jonka teen, ja joka ei vielä hankaloita elämääni liian paljon, on se, että keskityn nyt siihen, että teen itselleni kunnon lounaan. Olen viimeaikoina lipsunut takaisin kuppi kahvia ja pari leipää -lounaisiin ja sitä ennen lounaani on ollut yleensä kovin kevyt. Panostan siis lounaaseen niin varmasti saan myös ajan kanssa ateriarytmiini vähän enemmän järkeä.

Nämä ovat kovin konkreettisia muutoksia, ehkä konkreettisimpia mitä olen koskaan tehnyt vaunulenkkipäätöstä lukuun ottamatta. Muut muutokseni ovat hyvin usein olleet sellaisia enemmän liikuntaa, enemmän kasviksia, vähemmän herkkuja. Mikä on paljon, mikä on vähän, missä kohtaa kulkee kohtuus? Entäs kiinnitän huomiota ateriarytmiin. No onko huomion kiinnittäminen auttanut? Entä sen jälkeen? Mutta nämä muutokset eivät jätä paljon tulkinnan varaa. Tuntia aikaisemmin nukkumaan ja päivällä lämmin lounas. Nämä myös parantavat elämän kokonaislaatua paljon enemmän kuin sen laskeminen, syönkö nyt kaksi vai kolme porkkanaa. Mikä on vaikeaa? Ei mikään. :)