keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tekemisen meininkiä, ainakin periaatteessa :)

Tervetuloa uudetkin lukijat! Kahdenkymmenen maaginen raja on saavutettu. Hienoa, rohkeasti mukaan vaan! ;)

Ajattelin palata painonpudotuksen pariin. Ajattelin käydä vaa'alla joka lauantai. Etten aloittaisi viikonloppumässäystä jo perjantaista. En ole vaa'an orja vaan hyväksikäyttäjä. Kun punnitsee itsensä tarpeeksi usein, löytää aina arkistoista sen huonomman painon, johon verrata, ja siten ei oikeastaan etene. Vaikka kesän perusteella voin kyllä sanoa, että jo se, ettei paino nouse, on hyvä suoritus.

Niinpä ajattelin, että kokeilen tätä virallista vaakalauantaita nyt vaikka loppuvuoden. Ja samalla sovin itseni kanssa, että pudotan kilon. Kun kerroin tästä lähisiskolleni, hän kysyi: "Ai siis viikossako?" No ei, vaan elämässä. Tavoitteeni on pudottaa yksi kilo. Kun sen saavutan, mietin, mitä sitten otan tavoitteekseni. Kolmekin kiloa on ollut vaikea saada pois, kolmestakin kilosta on tullut valtava taakka, saati sitten viidestä tai kymmenestä. Niinpä minä pudotan kilon ja katson sitten, mitä seuraavaksi.

Vaaka LB 039-SA762.101.9009

En ole ajatellut heittää terveellistä elämää ja hyvinvointia mihinkään ja "alkaa laihduttaa". Aion vain seurata vaakalauantaisin, elänkö sittenkään niin terveellisesti kuin kuvittelen, ja olisiko aihetta tehdä muutoksia. Yksi haastava työ minulla on edessäni: miehen tarjouksista kieltäytyminen. Olen viimeiseen asti sitä mieltä, että olen yksin vastuussa liikakiloistani, enkä (valitettavasti) voi syyttää miestäni lihottamisestani, vaikka kuinka houkuttaisi.

Mutta vaikka päivisin teenkin viisaita valintoja, illat ovat minulle hankalia. Kun mies hakee itselleen leipää sohvalle, minunkin tekee mieli. Kun sanon hänelle, että herkuttele vain itseksesi, osta vaikka karkkia, ei minua haittaa, minun tekee silti mieli. Siitä lähtee sitten se "eihän yksi ylimääräinen leipä mitään haittaa", "no kai minä pari karkkia voin maistaa", "kyllähän yhtenä iltana (ja toisena, ja sitä seuraavana) voi vähän rennommin ottaa..."

Yllättävä laihdutusvinkki: Vaihda kuivatut hedelmät kermajuustoon!

Toinen puoli on sitten tämä "Mä tein sullekin leivät tässä samalla." tai "Kiva sä tulitkin jo lenkiltä, mä en jaksanu ruveta laittamaan ruokaa, niin mä tilasin pitsat." tai "Tein sulleki annoksen jo valmiiksi." tai "Mä ostin meille viinerit kahvin kanssa." ja mitä näitä nyt on. Kun toinen hyvää hyvyyttään... Vaikka itse ei haluaisi, eikä edes tekisi mieli. Välillä mietin, että ihan hyvyyttään vai pahuuttaan? Vaikka kuinka sanon, että anna minä teen itse annokseni ja anna minä itse päätän, haluanko leipää tai pitsaa tai viineriä, älä päätä minun puolesta, mitä minun pitäisi suuhuni laittaa. Kun olen niin tolkuttoman huono kieltäytymään näistä, kun sitten toiselle tulee paha mieli... Mutta ihan aikuisten oikeasti: Onko se tarkoituksenmukaista, että minulle itselleni tulee sitten paha mieli? Tuskailin tätä joskus siskolleni, joka sanoi, että painut vain ovesta pihalle ja sanot, että tulet sitten takaisin, kun pitsat on syöty. Minä kauhistelin, että enhän minä niin voi tehdä. Mutta voinhan minä. Kyllä niillä Afrikan lapsilla edelleen nälkä on, vaikka minä sen pitsani söisinkin, voin ihan hyvin jättää syömättäkin.

Ollaan me molemmat petrattu tässä. Olen kieltäytynyt sen verran ahkerasti (ja sen verran herneitä nenään vetänyt) että miehen tarjoilut on vähentyneet. Aina se ei vaan muista, enkä minä aina muista kieltäytyä. Koska mitä pahaa nyt parissa juustovoileivässä on? Kun on just syönyt iltapalarahkaa ja vatsa on ihanan täysi muttei pinkeä... Ja entäs pari karkkia? Kun eihän mun oikeasti tee niitä edes mieli, maistelen vain... Kun kello on puoli kymmenen illalla ja mies hakee jemmastaan sen päivällä ostamansa karkkipussin, niin enhän minä nyt oikeasti ovesta ulos paukahda, mutta saatan siirtyä sohvalta nojatuoliin, että ylettyminen pussiin on hankalampaa.

Kuva Radio Rockin facebook-sivulta

6 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitettu! :o)
    Niin tuttua tuo iltainen taistelu "pientä napostelua" vastaan. Vanhoista tavoista ja tottumuksista vaikea oppia pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Varsinkin niistä viattomista ruisleivistä ja jukurteista jne, kun ei me mitään sipsiövereitä olla tähänkään asti iltaisin vedetty. Mutta nämä on just niitä pieniä puroja, joita pitää ruveta tilkitsemään, ettei tarvii sitten vaa'alla ihmetellä, miksei edistystä tapahdu.

      Poista
  2. Oisin itsekin voinu kirjottaa ihan saman tekstin, niin tutun kuuloista. Sehän siinä just on, kun ei haluais toisen mieltä pahoittaa kun se on nähny vaivaa. Mutta joskus se on vaan pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aatellut sen niin, että kun muutenkin saatan sitä mieltä pahoittaa, niin yks viineristä kieltäytyminen ei paljon siinä paina. Mutta välillä vaan unohdan, kun tekee mieli. Nykyään mies on viisastunut sen verran, että tekee esim. voileipiä vain kaksi kappaletta ja tarjoaa sitä toista mulle, ja syö sen sitten itse, kun kieltäydyn. Mutta raukka on välillä ihan ulapalla, kun mistä se osaa ennustaa, milloin mä sanonkin ei ja milloin oon käsi ojossa vastaanottamassa. Niin kai sen sitten pitää vaan jatkaa sitä tarjoamista? On vain otettava tiukka ja johdonmukainen linja.

      Poista
  3. Meidän mies salakuljettaa herkkuja kotiin. Kaupassa onnistun aina meneen hänen ja nannahyllyn väliin, mut sit jos menee yksikseen.... tuhoon tuomittua mun kannalta:(

    Välillä tekis mieli ravistella. Mä maksan satoja (no, kohta jo satoja) euroja personal trainerille joka tekee mulle listoja ja tsemppaa ja mies sitten vuorostaan nollaa kaiken tommosella. Mut ei sille oikein voi mitään, täytyy vaan yrittää omaa itsekuria ylläpitää ja sanoa et syö herkut töissä. Ei se lapsillekaan ole hyvä esimerkki, että kantaa nannaa kotiin kun lapsetkin sitä sitten rupee vinkumaan.

    Mulla on aika tiukka ruokavaliomalli (tai siis lähinnä ne ainesosat mitä saan syödä) ja siihen ei semmoset pullat yms. sovi. Pikkuhiljaa mies on oppinut et mihin aikaan syön sitten mitäkin. Toivoisin että joku päivä hänkin aloittaisi kunto- ja ravintoremontin, kolesteroliarvot kun oli jo mittauksessa yli rajojen. Tsmeppiä sinulle!
    t.Iiris
    http://aitikuosiin.blogspot.fo

    VastaaPoista
  4. Olen siitä onnekas, että minulle kukaan ei tarjoa mitään eikä mieheni kiinnostu herkuista :D Saan siis ihan itse päättää ruokailuni..

    Mutta tuota 1kg juttua aion nyt itsekkin kokeilla.. :)

    VastaaPoista